tiistai 11. lokakuuta 2011

Kulttuurivaihto

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään, vaikka asiaa riittäisi. Jospa aloittaisin nyt vaikka kertomalla Kaheleiden Kulttuurivaihdosta. Eli osallistuin Ravelryn Kaheleiden kulttuurivaihtoon kesällä. Niin siis tosiaan...kesällä. Eli nyt on jo enemmän kuin korkea aika kirjoittaa siitä tännekin. Eli vaihdon ideana oli koota paketti arvotulle parille jonkin kulttuuriteeman mukaan. Minun parini mainitsi pitävänsä Batmanista / Jokerista, joten kokosin hänelle paketin, johon kuului Killing Joke -kirja, Batman-silmukkamerkit ja kirkkaan keltaista merinolankaa. Vaihdon budjetiksi oli sovittu 30e, joten se rajoitti luovuutta aika lailla.

Itse sainkin sitten ihan mielettömän paketin! Olin maininnut pitäväni Marilyn Mansonista. Ja tälläisen paketin sitten sain :)

Näin herkullisen värinen paketti odotti minua postissa:

Jonka sisältä paljastui näin paljon ihanuuksia. Paketit oli numeroitu ja nimetty Mansonin biisien nimillä:

Ja paketeista paljastuivat nämä ihanuudet ♥



  1. paketti - Antichrist Superstar - Manson-pinssejä ja kankainen Manson hihamerkki.
  2. paketti - Dancing With The One Legged - Lai-La-lai Yarnzin Garden Kurjenpolvi kampavillaa.
  3. paketti - Sweet Tooth - Fazerin sinistä.
  4. paketti - Para-Noir - Yarngrimoire Yarnsin BFL Mitteniä ja Koukuttajan tekemät ihanat silmukkamerkit, joita olen kuolannut kauan!
  5. paketti - Putting Holes In Happiness - Every Girl Sweaterin ohje.
  6. paketti - Little Horn - Poronsarvinen kaulakoru noitarumpusymbolilla ♥
Aivan ihana paketti! Kiitos Asamur :)

Every Girl sweateria olen alkanut tekemään jo kolmesti, mutta aina on koko tai jokin muu asia mennyt pieleen. Nyt se odottaa laatikossa vuoroaan. Langaksi valitsin Menitan Cotton Dreamin ja väriksi vihreän.

Huh! Nyt on saatu taas edes vähän blogin syrjästä kiinni :) Palaan toivottavasti piakkoin taas jaarittelemaan. Kerrottavaa riittää. Ainakin kehruukuurssista, joka alkoi viime viikonloppuna :)

Adios!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Henkiinherätys

Yritän nyt samaa kikkaa kuin Nokia Missio ja yritän saada kuolleeseen uutta eloa. Mun Lasarus-kokelaana on tosin vain tämä blogi.

Jotenkin en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään. Kenties siksi, koska aiheena oli tarkoitus olla lähinnä käsityöt ja niistä haastelen lähinnä Ravelryssä. Edellisessä blogissa vaahtosin henkilökohtaisista angsteistani, joten tekstiä synty helposti. Näin neutraalista asiasta kirjoittaminen on paljon vaikeampaa.

No mutta.

Heinäkuussa kävin Ravelry-porukan kanssa Tallinnassa, tai oikeammin, Tallinnan lankakaupoissa. Päämatkakohteena oli Karnaluks. Koska netistä löytyy jo niin paljon kuvauksia Karnaluksista sekä reittiohjeita sinne, jätän ne nyt kokonaan väliin. Olen kerran aikaisemmin käynyt ko. paikassa, joten en kokenut juurikaan minkään sortin sokkia astuessani ovesta sisään. Suurin osa porukasta kaikkosi Karnaluksista melko vauhdikkaasti ilmeisesti vanhan kaupungin vironvillojen perään. Meitä jäi pieni, mutta sisukas porukka, joka tutki melko lailla Karnaluksin kaikki nurkat tarkasti. Hieman harmitti se, että useimmat langat tuntuivat olevan akryylisekoitteita. Niissä langoissa, joissa ei ollut akryyliä, oli aika hailakat värit. Itse pidän akryylittömistä langoista JA voimakkaista väreistä. Moni lanka jäi siis ihan suosiolla hyllyyn. Puikkoja olisi pitänyt ostaa ehdottomasti paljon enemmän. Siis paljon. Todella paljon.

Shoppailun ihanuutta vähensi tehokkaasti sää. Olo oli koko ajan kuin uiskentelisi hikisessä muovipussissa. Lisäksi minulla oli mukana uskollisena matkaseurana melkoinen päänsärky. Mutta lankoja kun mennään ostamaan, niin silloin ostetaan perhana lankoja, vaikka pää kainalossa!

Karnaluksin jälkeen kävimme lähes vastapäätä avatussa lankakaupassa nimeltä Lõng & lõngast / Wool & woollen. Kauppa oli tyylikäs pieni putiikki ja minua suorastaan hävetti kömytä sinne suomalaishikineni ja -hajuineni. Mutta oi ihanuus mikä kauppa! Olin ajatellut, että kyseisessä kaupassa voi olla melkoisen korkeat hinnat. Juu ei ollut. Shetlanninlampaan villalanka maksoi 1,47€ / 50g. Tätä oli ihan pakko ostaa 400g. Liikkeestä sai vielä 10% alennuksen avaijaisten kunniaksi. Suosittelen!

Lisäksi kävimme muutamassa muussa käsityöliikkeessä, mutta minä olin jo lankani saanut. Kirjakaupasta ostin miehelle tuliaisiksi The Mammoth Book of Apocalyptic SF -kirjan. Sitten palasimmekin jo laivalle. Tehokkaasti käytetty maissaoloaika, emme käyneet edes syömässä.


Tässä saaliini:

Turkoosi Loop 10,90e (Lankamaailmassa muistaakseni 19,90e)
Punaista paksua puuvillaa, Lara, 1 kg 27,60e
Musta Laraa 2 kerää
400g shetlanninvillaa 10,60e
Lila CanCan 10,90e
Vihreä Juvel Multi (100& villaa) 7,80e
Ponyn ruusupuiset puikot 5,50e
Addin pienemmät pyöröt 2,60e
Addin suuremmat pyöröt 3,50e
Addin sukkapuikot 2,95e
2x30cm vetoketjua yhteensä 1,15

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Paluu blogimaailmaan

Päätin aloittaa uuden blogin, koska vanha blogi oli niin lujasti sidoksissa silloiseen elämänvaiheeseen. Nyt haluan aloittaa uuden luvun kirjoittamisen elämässäni ja siinä samalla toivottavasti minulle kirkastuu se, kuka olen ja mitä haluan.

Tällä hetkellä tiedän olevani parin viikon päästä maagisen kolmenkymmenen ikävuoden täyttävä, Pakanamaassa asuva, eläinrakas rouvashenkilö, joka nauttii uudehkosta käsityöharrastuksestaan. Tiedän haluavani kehräämisen taidon ja oman rukin. Tästä lähdetään :)

Blogin perustaminen oli jostain syystä todella vaikeaa. Varsinkin ulkoasun puunaaminen. Halusin ennen kaikkea värikkään blogin ja ...niin... siitä tuli musta-valkoinen. No, ulkoasun voi aina muuttaa, pääasia, että sain lopulta aloitettua kirjoittamisen. Toivotan kaikki tervetulleeksi lukemaan ja kommentoimaan kirjoituksiani, jos niitä saan tänne toivotusti tuotettua. Nyt palaan kutomukseni äärelle ja suunnittelen ostoslistaa tiistaista Karnaluksin reissua silmällä pitäen :)